Kamppailulajien suosio on kasvanut huomattavasti viime vuosina, mikä näkyy myös Helsingin tapahtumatarjonnassa.
Suurimmat tapahtumat keräävät areenat täyteen, ja liput myydään loppuun nopeasti. Jos haluaa päästä parhaille paikoille tapahtumaa seuraamaan, pitää olla valmis ostamaan liput heti, kun niiden myynti alkaa.
Tapahtumien sisällössä korostuu viihde, mikä kerää myös kritiikkiä. Suuret tapahtumat luovat kuitenkin aiempaa parempia mahdollisuuksia urheilijoille, ja samalla kamppailulajien pariin on löytänyt iso määrä uusia harrastajia.
Kamppailu-urheilu kiinnostaa
Kamppailulajit ovat olleet suosittu harrastus pitkään, ja moni on kokeillut karatea, painia tai muita vastaavia lajeja lapsena.
Tapahtumien osalta suosion räjäytti toden teolla kuitenkin vasta vapaaottelu, joka yhdistää useiden eri lajien tekniikoita. Maailmalla järjestettävät isot tapahtumat alkoivat leviämään Suomeen, ja katsojia riitti.
Kamppailu-urheilun tapahtumien tunnelma on parhaimmillaan paikan päällä, mutta niitä seurataan myös ruudusta striimien kautta. Moni lisäksi veikkaa tapahtumien lopputuloksia, ja esimerkiksi Ice Cage vedonlyönti käy kuumana ennen tapahtumaa. Kertoimet elävät kohtaamista saatujen tietojen perusteella, ja voimasuhteet analysoidaan tarkkaan ennen panosten asettamista.
Aikanaan kamppailu-urheilun tapahtumat järjestettiin pienissä paikallisissa halleissa, ja ne houkuttelivat katsojiksi lähinnä vannoutuneita harrastajia. Tapahtumien koko on kasvanut niistä päivistä valtavasti, ja isot areenat myydään loppuun hetkessä.
Pienistä halleista areenaluokan tapahtumiksi
Kamppailu-urheilun tapahtumat saivat jalansijaa Yhdysvalloissa, mistä ne levisivät myös muualle.
Kansainvälisen tason otteluissa nähtiin myös sinivalkoista väriä, ja Suomesta on ponnistanut vuosien aikana useita lahjakkaita kamppailulajien urheilijoita. Osa kohosi lajissa huipulle asti, mikä lisäsi erityisesti vapaaottelun suosiota.
Koronavuodet aiheuttivat myös kamppailu-urheiluun suvantovaiheen, kun isot tapahtumat jouduttiin laittamaan tauolle. Nousu on ollut sen jälkeen valtavaa, ja erityisesti yksi organisaatio on onnistunut kasvamaan valtavaan suosioon. Kyseessä on Ice Cage Fighting -organisaatio, joka järjesti ensimmäisen tapahtuman vuonna 2023 Keravalla.
Ice Cage -tapahtumat ovat siirtyneet kerta toisensa jälkeen isommalle areenalle, ja tie on vienyt Ahjo Training Centeristä keskeisellä paikalla Pasilassa sijaitsevalle Suomen suurimalle tapahtuma-areenalle.
Mikä kamppailu-urheilun tapahtumissa kiinnostaa?
Kamppailu-urheilun tapahtumista on tullut viihdepläjäyksiä, joissa nähdään muitakin kuin lajin ammattilaisten kohtaamisia.
Ice Cage -tapahtumat ovat ottaneet inspiraatiota Yhdysvaltojen vapaapaini-illoista, joissa viihde on nostettu tärkeysjärjestyksessä ensimmäiselle sijalle. Samaa tarjoilee Immu Fight Night -tapahtumat, jossa esimerkiksi myrskyisästä suhteestaan Stefan Thermanin kanssa tunnettu Martina Aitolehti kohtasi Nanna Karalahden.
Julkisuudesta tutut henkilöt markkinoivat tapahtumaa kuukausia etukäteen valmistautuessaan kohtaamiseen. Valmentajan kanssa vietetyt tunnit ikuistetaan sosiaalisen median alustoille, ja tapahtumat koittaessa punnitaan lopputulokset.
Tapahtumissa kiinnostaakin ottelukehään nousevien henkilöiden tarinat. Kehässä nähdään yhtä lailla ihailtuja kuin vihattuja hahmoja, jotka ottelevat toisiaan vastaan. Kaikilla on mielipiteitä julkkiksista, mitä luo otteluihin lisää tunnelatausta.
Tapahtumat keräävät myös kritiikkiä
Monipuolisten kamppailu-urheilun tapahtumien suosio on kasvanut niin suureksi, että Helsingin kahdella suurimmalla hallilla järjestetään useita tapahtumia vuoden aikana.
Liput saatetaan myydä loppuun kuukausia ennen tapahtumaa, mikä kertoo omaa kieltään katsojamääristä. Tapahtumat voisivat siirtyä isompaan halliin, jos sellaisia olisi. Ne, jotka jäävät ilman lippua, katsovat tapahtumaa ruudun ääressä kotona.
Ice Cage, Immu Fight Night ja muut vastaavat tapahtumat eivät ole kuitenkaan kaikkien mieleen. Esimerkiksi vapaaotteluliitto on kritisoinut kohujulkkisten kohtaamisia, koska niissä ei ole kyse ammattimaisesta kamppailu-urheilusta.
Kiinnostus luo uusia mahdollisuuksia
Samaan aikaan kohut ovat tuoneet lisää katsojia ja lisää rahaa kamppailulajeihin. Sen myötä huippua tavoittelevat urheilijat saavat entistä parempia mahdollisuuksia, ja osa pääsee ponnistamaan ammattilaiseksi saakka.
Myös harrastajien määrät ovat moninkertaistuneet, mikä näkyy kamppailulajeja tarjoavien seurojen toiminnassa. Kaikille ei riitä katsominen, ja otteluillasta alkanut innostus muuttuu harrastamiseksi.
Kamppailu-urheilun tapahtumista on tullut ilmiö, joka näkyy tapahtumatarjonnassa. Tapahtumat ovat siirtyneet Helsingin isoimmille areenoille, joilla nähdään sekä ammattilaisten että julkkisten kiinnostavia kohtaamisia.
Kritiikistä huolimatta kiinnostus on tuonut kamppailulajeihin positiivista nostetta, joka luo mahdollisuuksia myös ammattilaisuudesta haaveileville. Kiinnostus näkyy myös harrastajamäärissä, jotka ovat moninkertaistuneet viime vuosien aikana.
